esittely

Tämän on virtuaalitalli / this is a sim-game-stable

Tallin ja toiminnan esittely

Talli

Harhamuisto on suhteellisen uusi talli. Tilukset sen sijaan ovat jo kahden vuosisadan takaa, kun alkuperäinen navetta rakennettiin vuonna 1876. Nyttemmin täysin alkuperäinen rakennus olisi niin huonossa kunnossa, että se olisi ehdottomassa käyttökiellossa. Vuonna 1942 silloinen isäntäperhe rakensi komean kivinavetan, joka vuoden 2015 remontissa muuntui komeaksi hevostalliksi. Navettaan rakennettiin lisäsiipi, jossa on tilaa 15 orille. Varsinaisesta navetasta löytyy tilat 15 tammalle ja ruunalle. Kantavat ja varsalliset tammamme asuvat muutaman sadan metrin päässä, entisessä heinäladossa, johon on nykyisin rakennettu kahdeksan 4m x 8m suurta karsinaa. "Tammalassa" on olkikuivitus muista talleista poiketen, ja tammalaa ei siivota lainkaan, vaan tyhjennetään joka kesä tammojen lähdettyä laitumelle. Tai siis siirryttyä, Tammala toimii pihaton tapaisesti. Aamulla tallityöntekijä avaa ovet, ja tammat kirmaavat vapaina laitumelle. Tammalaa ympäröi neljä suurta laidunta joista kaksi on käytössä talviaikaan ja kaksi kesäaikaan. Talvilaitumelle ajetaan kaksi säilöpaalia, joita tammat saavat nyhtää metallisesta heinähäkistä päivän ajan. Illalla ne huudellaan takaisin sisään ja suljetaan ovet. Tallin koko lattia on peitetty oljilla, ja seinät ovat irroitettavat, mikä helpottaa kesäistä tyhjennystä.

Entiselle heinävintille on rakennettu eristetty kahden asuttava asunto, sekä toiseen päähän hoitajille ja muille vieraille tarkoitettu taukotila lukittavine kaappeineen. Pienessä jääkaapissa säilyttää eväänsä, kunhan muistaa kirjoittaa niihin selkeästi nimensä - muuten ne häviävät alta aikayksikön muiden suihin. Suuri päätyikkuna tarjoaa päivänvaloa sekä kauniin maiseman tarhoille.

Satula- ja rehuhuoneita on kaksi. Lisäksi löytyy yksi suuri kaappi, jossa säilytetään lukkojen takana arvokkaimpia varusteita. Avaimen saat pyytämällä sitä tallimestariltamme. Hevosemme syövät tallissa pääsääntöisesti säilöheinää, jotkin syövät pelkkää kuivaheinää ja kesäisin tarjoamme kaikille hevosille niitettyä tuoreheinää. Säilö- ja kuivapaalimme sijaitsevat kahdessa erillisessä "heinälokeroiksi" kutsumissamme syvänteissä, jotka sijaitsevat navetan ja uuden siiven välissä. Hevoset saavat heinää sen mukaan, mitä ne syövät. Keskimäärin hevosemme syövät 6-10 kiloa päivässä. Väkirehut saadaan kolmesti päivässä, useimmat syövät kauraa noin litran tai kaksi päivässä. Emme ole kovin fanaattisia väkirehujen suhteen, ja niitä saavatkin vain ne hevoset, jotka todella sitä tarvitsevat. Pääasiassa siis hevosemme elävät heinällä.
Tallistamme löytyy myös neljä laadukasta vesiboksia, joissa hevosen saa käännettyä helposti ympäri ja kiinnittää kahtapuolen. Vesihana löytyy hevosen pään vierestä, ja takaseinää kohti aleneva lattia vie veden mukanaan hevosen taakse lattiakaivolle. Vesiboxien lattialla on suurikuvioinen kumimatto, joka ei ole lainkaan liukas. Matossa on pieniä reikiä, joten vesi ei jää lillumaan kuvoihin, vaan tippuu reikiä pitkin lattialle ja valuu sieltä takaseinälle.

Ulkoilu ja liikkuminen

Tallilla on käytössä valkoiset putkiaidat. Vaikkeivät ne olekaan kauneimmat mahdolliset aidat, on ne kestävimmät ja helppohoitoisimmat ylläpitää. Niihin ei tarvitse lisätä sähkölankoja, sillä oritkin pysyvät niissä moitteitta. Orien aidat ovat 2,5m korkeat, ja niissä on neljä poikkiputkea. Tammojen aidat ovat 1,7m korkeat ja niissä on kolme poikkiputkea. Tarhoja löytyy 15 yksilötarhaa oreille, sekä 8 tarhaa tammoille, jotka tarhaavat ryhmissä. Puolien tarhojen pohjat ovat hiekkaa, loput ovat luonnonpohjia. Tilan rakentaja on nostanut paikan suosta ylös, ja hän on tehnyt loistavaa työtä. Luonnonpohja tarhat on rakennettu entisten kesantojen päälle, ja ne kestävät erinomaisesti ympärivuotista hevosten mylläämistä. Tarhat ovat kooltaan vaihtelevia, mutta hevosilla on roimasti tilaa riehua ja oleilla kokopäivä tarhauksessa. Hevoset pääsevät aamulla klo 8 aikaan ulos, ja tulevat sisään noin klo 21, hieman säästä riippuen. Jokaisessa tarhassa on metalliset heinähäkit, joissa on aina heinää saatavilla, sekä lämmitettävät juomakupit. Kaikissa, paitsi viidessä oritarhassa, on sääsuojat. Hevosten ei tarvitse siis tulla talliin yöksi, vaan ne voivat viettää yönsä ulkona.

Tammalan laitumilla on myös heinähäkit, sekä lämmitettäviä juomakuppeja neljä kappaletta. Laitumet ovat aidattu sähkölangalla, sillä ne ovat senverran laajat, että putkiaitoittaminen maksaisi omaisuuden. Neljällä laitumella on yhteensä kaksi sääsuojaa, jotka on rakennettu väliaidan keskelle. Sisällä sääsuojassa aidan virkaa toimittaa betoninen puoliseinä, jonka yli hevoset voivat kurkkia. Siten jokaisella laitumella on oma sääsuojansa, mutta vain kaksi rakennusta.

Harhamuiston kenttä on hiekkapohjainen, 30m x 60 m aidattu ja erittäin laadukas. Taaemmalta pitkältä sivulta löytyy noin 130 ihmisen katsomo. Maneesimme on yhtälailla ratsastusalaltaan 30m x 60m. Kuitupohjainen maneesimme on saanut ulkopuolisilta kehuja. Maneesi on erittäin hyvin valaistu, joten treenaaminen keskellä synkintäkin kaamosta onnistuu moitteetta. Maneesin pitkällä sivulla on kylmä katsomo. Käytössä niin maneesissa kuin kentällä on sekä pitkän, että lyhyen kouluradan kirjaimet, sekä estekalusto.
Talliltamme löytyy myös pyöröaitaus, halkaisijaltaan 25m. Korkeat, kolmemetriset paksut puuaidat tarjoavat sisällään mahdollisuuden kouluttamiseen, sekä juoksuttamiseen.
Maneesin päädystä löytyy koko rakennuksen mittainen kahvio, josta voi seurata niin kentän, kuin maneesinkin tapahtumia. Kahvion alapuolelta löydät tallin toimiston, varustevaraston, sekä wc- ja suihkutilat.

Kun saavut tallillemme, pyydämme ystävällisesti parkeeramaan autosi vain P-merkitylle paikalle. Vierailijoiden parkkipaikka löytyy maneesin pitkältä sivulta, sekä metsän laidasta. Henkilökunnan parkkipaikka on tallin seinän vieressä, pistokepaikkojen äärellä.